Kategoria-arkisto ‘kauan sitten’
* 24 h sarjis
Kirjoitettu 3.10.2011 - annaolga. Kategoriassa kauan sitten, sarjakuva.
Tässä se mitä sain aikaan sarjis 24 h tapahtuman puitteissa. Kunhan saan valmista (lisää mustaa ja vähän väriäkin) niin laitan sit senkin. Olin etukäteen päättäny kokeilla mitä lähtis eräistä lapsuudenmuistoista, joita olen kuullut. Olin tosi yllättäny siitä miten sujuvasti irralliset jutut tipahteli paikoilleen fiktiolla liimattuna. Ja osa on fiktiota kokonaan, kuten uintireissussa todellisuudesta on napattu vain lammen mutainen pohja.
Juttuja ja dialogia oli helppo kuvitella, koska näiden pikku tapahtumien maailma on ollu kuviteltuna mun päässä ”aina”, kuten henkilötkin. Kuitenkin, jos näyttäisin tän tarinassa seikkailevien henkilöiden esikuville, ne varmaan kertois että kaikki on väärin ja pielessä, eikä se menny noin. Ja olisivat siinä aivan oikeassa.
Mutta minkäs teet, ihmisten kokemat ja kertomat tarinat on mahtavaa innoitusta ja haaveilen tekeväni sarjiksia vielä monista pienistä kertomuksista, jotka ehkä muuten painuis unholaan kokonaan ja iäksi.
Jos olisin arvannut miten hyvin tarina ottaisi muotonsa ja solahtaisi paikoilleen ruutuihin, olisin hahmotellut sen hyvälle paperille saman tien. Mutta ei, hahmottelin jutun ensin kehnommalle paperille. Mitähän IHMETTÄ mä oikeen kelasin, kunka monta sivua mä oikeen kuvittelin pystyväni piirtämään siinä vuorokaudessa, 48?
No piirrettyähän ne tuli, mut ois saanu vähän valmiimpaa jälkeä jos olisin luonnostellut suoraan lopullisille papruille. Sen sijaan että illalla kello 11 kun tarina oli hahmottunut ja 24 sivua keksitty, 11 tuntia mennyt ja 13 jäljellä aloin piirtää niitä puhtaiksi paremmalle paprulle, voi pöljyys!
Myös harmittamaan jäi kun en raaskinu sit enää pitää juuri taukoja ni ei tullut kierreltyä ja kateltua muiden juttuja. Ens kerralla fiksumpana sitte. Ja ehkä vaikka VAAN mustavalkosta ja sit jotain YHTÄ tehosteväriä jos kelais jotenkin järkevästi?
Mutta hauskaa se oli, hereillä pysyminenkään ei tuottanu yhtään tuskaa, paitsi lyhyen hetken 6 aikaan aamulla, tuntu että oho, saatan tipahtaa just nyt. No se meni suklaalla äkkiä ohi : ).
arkisto
- tammikuu 2017 (2)
- kesäkuu 2015 (2)
- toukokuu 2015 (3)
- kesäkuu 2014 (1)
- toukokuu 2014 (2)
- huhtikuu 2014 (1)
- maaliskuu 2014 (1)
- lokakuu 2013 (4)
- heinäkuu 2013 (1)
- kesäkuu 2013 (3)
- toukokuu 2013 (2)
- huhtikuu 2013 (3)
- maaliskuu 2013 (9)
- helmikuu 2013 (4)
- tammikuu 2013 (3)
- marraskuu 2012 (1)
- lokakuu 2012 (2)
- syyskuu 2012 (3)
- elokuu 2012 (6)
- kesäkuu 2012 (4)
- maaliskuu 2012 (9)
- tammikuu 2012 (9)
- joulukuu 2011 (2)
- marraskuu 2011 (4)
- lokakuu 2011 (7)
- syyskuu 2011 (11)
jutut
- Aiheeton (8)
- animals (5)
- arki (49)
- comics (3)
- diary (1)
- eläimet (5)
- everyday life (12)
- family-life (3)
- food (1)
- hahmot (8)
- harjoituksia exercises (1)
- images (1)
- kauan sitten (1)
- keittiö (1)
- kitchen (1)
- kuvia (1)
- kuvitus (1)
- maisemia tunnelmia (1)
- men and women (1)
- päivis (10)
- perhe-elämää (4)
- pikaset (4)
- ruoka (1)
- sarjakuva (4)
- society (1)
- soitimella (5)
- taiteilijaelämää (3)
- unissa (1)
- yhteiskunta (3)